Purku-klubi: Rahat vai kuvat?

Sain ilokseni kutsun panelistiksi Valokuvataiteen museolla järjestettyyn Purku-klubin keskustelutilaisuuteen nimeltään Rahastavatko museot kuvallisella kulttuuriperinnöllä? Tälläiset keskustelutilaisuudet ovat hieman hankalia, ainakin tutkijan näkökulmasta. Näkökulmia ja kysymyksiä nousee esiin tiheästi, eikä aikaa juuri voi käyttää asoiden määrittelyyn, jolloin seurauksena on yksinkertaistuksien, väärinymmärryksien ja provokaatioiden sekamelska.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tällaiset tilaisuudet olisivat turhia. Päinvastoin, tilaisuus antoi ainakin minulle - ja toivottavasti monelle muullekin - paljon ajattelmisen aihetta. Keskustelu myös jatkuu ainakin blogien välityksellä. Yhtenä panelistina ollut Kaisa Kyläkoski on summannut tilaisuutta omassa blogissaan ja toinen panelisti Kimmo Levä käsitteli aihetta omassa blogi-kirjoituksessaan.

Tilaisuuden anti? 

Museoihmiset paketoivat kuvien maksullisuuden näppärästi talouskysymykseksi. Eli museot julkaisisivat vapaasti kuvia, mutta kun kuvista tulee tuloja, ei niitä ole varaa julkaista vapaaseen käyttöön, koska tulot menetettäisiin. Tämä olisi hyvä argumentti jos se olisi totta. Mutta kun se ei ole.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa Kaisa Kyläkoski tai joku muu bloggaaja käyttää kuvaa blogissaan ja samalla tarjoaa taustatietoa tai yhdistää kuvan johonkin muuhun materiaaliin. Toisin sanoen rikastuttaa kuvallista kulttuuriperintöä tarjoamalla meille sitä paljon puhuttua sisältöä.

Paljonko museo menettää tässä tapauksessa rahaa? Ei yhtään, koska bloggaaja tuskin on valmis maksamaan kuvista. Mutta kun kuva on maksullinen ja uudet sisällöt jäävät tekemättä, voidaan kysyä, paljonko yhteiskunta menettää museon käytäntöjen takia kulttuurisisältöä.

Open Data

Blogissaan Levä kutsuu meitä, jotka kannatamme vapaampaa kuvien käytettävyyttä, open data -ajattelun edustajiksi. Ja kuten Levä itsekin toteaa, hän ei ole perehtynyt Open Data -ajatteluun. Hänen tulkintansa asiasta (ilmeisesti museoiden kannalta katsottuna) on jonkinlainen ansaintalogiikka, joka perustuu ilmaisiin näytteisiin(?). Säädyllisempi tulkinta on ajatella Open Datan edustavan yleistä hyvää. Siis sitä, että avoimesti ja ilmaiseksi saatuvilla oleva materiaali, joka on julkisilla varoilla tuotettu, on yhteisön kannalta hyödyllisempää kuin siitä yhden toimijan mahdollisesti saamat tulot.

Mielenkiintoisesti Levän Purku-klubia edeltävä blogikirjoitus käsittelee oppimisen murrosta ja museoiden osuutta siinä. Lainaus:

Museotulevaisuuden kahdeksas kysymys on, mitä meidän pitäisi tehdä, jotta museo tunnistetaan keskeisenä elämän mittaisen oppimisen paikkana sekä muodollisen että vapaa-ajan oppimisen sektorilla.

Olisiko aineistojen avaaminen Open Datan hengessä yksityiseen ja opetuskäyttöön se keino?

Mitäs nyt?

Aivan aiheellisesti Levä kysylee blogissaan ehdotuksia tilanteen ratkaisuksi. Vaihtoehtoja ei tarvitse etsiä kovin kaukaa. Vierailu Rijksmuseumin sivuilla on virkistävä kokemus kaiken rahapuheen jälkeen. Sieltä voi valita vaikkapa Vermeerin teoksen Maitotyttö,  klikata linkkiä "Download this work (and go creative)" ja nauttia 2261 * 2548 pikselin kuvasta.

Ennen kuvan lataamista täytyy määritellä mihin käyttöön kuva tulee. Kuvat ovat vapaita henkilökohtaiseen käyttöön (myös verkkokäyttöön), opetukseen ja myös opinnäytetöihin. Ainoastaan kaupallinen ja mainoskäyttö on maksullista.

Suurempaa kontrastia voi tuskin kuvitella verrattuna monien Suomen museoiden surkuhupaisiin vesileimavirityksiin.


Taco Dibbits, Rijksmuseumin kokoelmajohtaja:

"We created Rijks Studio based on the belief that the collection of the Rijksmuseum belongs to us all. The collection inspires, we want to unleash the artist in everyone.” [lähde] 

Olisipa hieno kuulla tuo lause suomalaisen museon edustajan suusta. Tammikuisessa keskustelutilaisuudessa sen sijaan sain kuulla erään museon edustajalta, että kyllä se on se museo joka sen kokoelman omistaa. Mutta aina voi unelmoida, eikö niin?

Miksi te ootte olemassa?

Paneelin aikan Kaisa Kyläkoski lähes tulkoon parahti kysymyksen "Miksi te (museot) olette olemassa?" Mielestäni se on aika relevantti kysymys. Sitä voisi ehkä tarkentaa kysymyksellä "ja ketä varten?".


Alla vielä mieleniintoista katsottavaa:
Rijksstudio Digital Innovation Think Tank