lauantai 20. huhtikuuta 2013

3D verkossa ilman lisäosia (WebGL + X3DOM + Javascript)


Reaaliaikaisten 3D-materiaalien käyttö verkossa on tähän asti vaatinut erilaisten lisäosien asennusta. Tämä on ollut äärimmäisen kömpelöä sekä harvoin alustariippumatonta. Lisäksi erilaiset suljetut formaatit ovat asettaneet sisällöt vaaraan. Digitaalisen kulttuuriperinnön näkökulmasta tärkeää on, että työtä ei tehdä turhaan eikä aineistoja kadoteta sitä mukaa kun kaupallisten tuotteiden tuki lakkaa.

Uusimmat selaimet (Microsoftin selainta lukuunottamatta) eivät enää välttämättä tarvitse laajennuksia kolmiulotteisen sisällön näyttämiseen. WebGL:n avulla selain voi käyttää hyväkseen 3D-näytönohjaimen ominaisuuksia suoraan.

Tekniikka itsessään ei vielä tietenkään vielä riitä. Malli täytyy saada näkymään tässä formaatissa ja siihen pitää lisätä tietoja ja mahdollisesti interaktiivisuutta. X3D on standardoitu XML-formaatti 3D-materiaaleille ja X3DOM on javascript-kirjasto, jonka avulla X3D-tiedostoja voidaan kääntää WebGL:n ymmärtämään muotoon.


Petäjäveden vanhan kirkon virtuaalirekonstruktio X3DOM-versiona.

Tein yksinkertaisen demon, jossa käytin aikaisemmin tekemääni Petäjäveden vanhan kirkon mallia. Malli on tallennettu X3D-formaattiin Blenderissä eikä sitä ole käsin muokattu. Koska 3D-objektit ovat osa normaalia DOM-rakennetta, pääsee niihin käsiksi kuten verkkosivun elementteihinkin. Tämä tietysti edellyttää, että mallintaja on ollut johdonmukainen objektien nimeämisessä. Esimerkiksi kaikki ikkunat voidaan helposti piilottaa, jos ne on nimetty "ikkuna_2", "ikkuna_3" ja niin edelleen. Nyt tarvitsee vain etsiä kohteet, joiden alussa on sana "ikkuna" ja asettaa niiden renderointi pois päältä.

Kokeilun pohjalta X3DOM vaikuttaa erinomaiselta lähestymistavalta. Se yhdistää standardin formaatin viimeisimpään selainteknologiaan. Mallit ovat turvassa vaikka javascript ja WebGL tulevat katoamaan ennemmin tai myöhemmin.

Demo löytyy täältä:
http://opendimension.org/reconstructions/petajavesi/



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Väittelijä väittää, kuuleeko kukaan?


Lumemenneisyys 2013 on takana. Erinomainen tapahtuma, jota pitää yrittää hieman tarkemmin purkaa jossain vaiheessa. Mutta nyt on itsereflektion paikka.

Goggles on tunnistanut pöydälläni olleen lastenkirjan ja
etsinyt sen saksankielisen alkuperäisteoksen. (kuva esityksestäni)
Yksi asia on tullut selväksi: Väitöskirjan kirjoittaminen ei riitä. Ihmisiä voi kyllä yrittää saada lukemaan sitä, mutta se ei ole ihan helppoa. Ne, jotka työskentelevät asian parissa, eivät ehdi lukemaan ja ne, jotka ehtivät lukemaan, eivät työskentele asian parissa.

Väitöskirja ei voi olla päätepiste. Omaa tutkimusta on vietävä framille. Ei välttämättä niin että "tiedän miten asia on", vaan paremminkin että "asiaa voi katsoa näinkin". Tosin voi sitä näkökulmaa tietysti vähän terästää.

Eli seminaareihin ottamaan senkka nenästä. Paha veri ulos ja hyvä veri sisään.